Staffi lapsiperheessä

….. ja sopii hyvin!
Tämä pitää hyvin usein paikkaansa, mutta on mainittava myös, että ei se itseensäselvyys ole. Valtaosa pennuista menee perheeseen, jossa ei vielä lapsia ole, mutta mahdollisesti tulevaisuudessa näin olisi.
Vuosia staffien parissa puuhaillut Kaisa kertoo heidän lapsiperhearjestaan staffien kanssa.
Kiitos Kaisa 🙂

”Usein kuullaan puhuttavan kuinka hyvin staffi sopii lapsiperheeseen, puhutaan siitä kuinka ne ovat ihania nannydogeja. Staffi on aivan ihana perhekoira ja osaa olla lasten kanssa, mutta on siinä omat haasteensa varsinkin silloin, kun rotu on perheelle uusi.

Staffi on aktiivinen koira joka häseltää todella herkästi, joten pienet lapset saattavat jäädä helposti jalkoihin mikäli häsläämiseen ja riekkumiseen ei puututa. Sanoisin näin vajaan 10v staffi kokemuksella, että tärkein asia mitä staffille tulee opettaa heti pienestä pennusta lähtien on rauhoittuminen. Staffi tekee kaiken 100lasissa, eikä aina osaa itse rauhoittua ellei sitä ole opeteltu erikseen.

Meidän perheessä on kaksi staffia Myy ja Mauri (äiti ja poika). Myy oli reilun vuoden ikäinen kun perheemme esikoinen syntyi. Olimme opettaneet jo ennen vauvan tuloa rauhoittumisen ja vauvan tulon jälkeen opeteltiin vielä miten vauvan kanssa ollaan nätisti. Mauri sitten taas tuli perheeseemme esikoisen ollessa 3 ja Maurin ollessa reilu puoli vuotias syntyi perheeseemme toinen vauva. Tämä kombo on tuottanut enemmän haasteita.
Mauri on paljon aktiivisempi, kuin Myy ja vaatiikin jatkuvaa tarkkailua, ettei mene liian lähelle lattialla olevaa vauvaa.

Mikäli meillä ei olisi aikaisempaa kokemusta Staffeista olisi tämä kahden pienen lapsen talous ja nuori staffiyhtälö ollut varmasti haasteellisempi ja erilaisia läheltäpiti tilanteita olisi varmasti syntynyt. Meillä on myös koirille opetettu, että sisällä ei painita, koska paini kiihtyy hyvin äkkiä todella rajuksi, jolloin on vaarana että lapset jää jalkoihin. Ulkona ollessa saa sitten painia tietyissä rajoissa. Haasteita tuo myös kun lapset juoksee mm.keppi kädessä, jolloin herkästi voimakas ja hetkessä täydessä vauhdissa oleva Staffi yhtyy leikkiin ja vaara on, että lapsi jää jalkoihin kun koira ei innostuksissaan huomaa leikkivänsä lapsen kanssa.

Meillä myös koirat puolustavat lapsia todella herkästi, mikä on toisaalta ihanaa, mutta lenkillä rattaiden ja koirien kanssa saattaa vastaantulevat koirat aiheuttaa rähjäämistä. Tämä täytyy tiedostaa ja olla valmis puuttumaan tilanteeseen ennen kuin vahingossa pääsee käymään mitään. Lenkkeillessä siis täytyy olla kokoajan hereillä, jotta pystyy ennakoimaan ja treenailemaan ohituksia kuntoon.

Staffi on kuitenkin ihana koira lasten kanssa, kunhan muistaa muutaman pienen asian. Selkeät rajat ja rauhoittumisen tärkeys ja sen että Staffin kanssa tarvitsee paljon huumoria ja asioiden toistamista koko sen elämän ajan. ”

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

AIEMPIA KIRJOITUKSIA: