Jotain meistä

Fiteck Staffit – Kasvatusta sydämellä

Fiteck Staffit kasvaa luonnon keskellä Inkoon Smedsissä, omakotitalossa perheenjäseninä. Koiramme eivät asu kennelitiloissa, vaan ovat tiiviisti mukana arjessamme. Tällä hetkellä perheeseemme kuuluvat amstaffi Sissi ja staffi Riesa.

Ensimmäinen Fiteck-pentue syntyi vuonna 1994, ja siitä lähtien olemme kasvattaneet maltillisesti 39 pentuetta, yhteensä 179 kasvattia vuoteen 2025 mennessä.

Kasvattajana tavoitteemme on jalostaa rotumääritelmän mukaisia, terveitä ja tasapainoisia perheenjäseniä, jotka ovat avoimia, iloisia ja monipuolisesti harrastettavia. Valitsemme yhdistelmät huolellisesti silmää miellyttävistä ja luonteeltaan erityisistä koirista, joissa on ”SE” jokin.

Pääset tutustumaan Fiteck -staffeihin myös somessa Facebookin tai Instagramin kautta.

Terveystutkimukset ja vastuu jalostuksesta

Pentueiden vanhemmat ovat laajasti terveystutkittuja, ja kannustamme myös kasvattiemme omistajia tutkituttamaan koiransa. Hyödynnämme joukkotarkastuksia pääkaupunkiseudulla ja tuemme omistajia kannustinjärjestelmän avulla tutkimaan muun muassa lonkat, kyynärät, polvet, selän sekä tarvittaessa tekemään geenitestejä. Sukujen terveystilanteen kartoituksessa huomioimme myös autoimmuunisairauksia, kuten epilepsiaa ja atopiaa. Laaja terveystietojen keruu on meille tärkeää, ja järjestämme kasvateillemme kattavan terveyskyselyn parin vuoden välein.

Vuoden 2024 tutkimusprosentit Fiteck-kasvateille:

  • Lonkat: 80 %
  • Kyynärät: 76 %
  • Polvet: 70 %
  • Spondyloosi: 2 %

Tutkimustilastoja pääset tarkastelemaan Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä, muista valita oikeat asetukset (lonkat, kyynärät, polvet, silmät, selkä).

Kasvattaja Marican tausta ja osaaminen

Marica on suorittanut Kennelliiton kasvattajan perus- ja jatkokurssit sekä allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Hänellä on myös taustaa palveluskoirien koulutusohjaajana ja SuKoKan Akatemian osallistujana. Lisäksi hän toimii Kennelliiton tunnistusmerkitsijänä.

Maricalla on pitkä kokemus koira- ja rotujärjestötyöstä:

  • HVK:n vetotapahtumien järjestäjänä
  • HVK:n koulutusohjaaja
  • SBTY Ry:n hallituksen jäsenenä, sihteerinä ja jalostustoimikunnan puheenjohtajana.
  • Vuonna 2019 hänet palkittiin SBTY Ry:n hopeisella ansiomerkillä ansioituneesta kasvatustyöstä.

Rivijäsenyydet:

  • Kennelliitto
  • SuKoKa (Suomen Koirankasvattajat)
  • SBTY (Staffordshirenbullterrieriyhdistys)


Pentujen luovutus ja tuki omistajille

Pennut luovutetaan:

  • Rekisteröityinä Kennelliittoon ja Ruokavirastoon.
  • Sirutettuina, madotettuina ja eläinlääkärin tarkastamina.
  • Mukana hoito-ohjeet ja pentupaketti.

Käytämme Kennelliiton kauppasopimusta ja tarjoamme uusille omistajille vuoden jäsenyyden SBTY:ssä. Emme sijoita tai myy pentuja osamaksulla.

Toivomme pentujen päätyvän aktiivisiin, yhteydenpitoa ylläpitäviin perheisiin. Vaikka näyttelyinto ei ole välttämätöntä, kannustamme kokeilemaan muutamia näyttelyitä sekä erilaisia harrastuslajeja. Tarjoamme tukea ja ohjausta esimerkiksi tokoon, agilityyn ja näyttelyharrastuksiin.

Pentuaikana sosiaalistaminen on tärkeää. Järjestämme pentuetapaamisia ja kasvattipäiviä, jotka tukevat koirien sosiaalistumista ja tarjoavat mahdollisuuden jakaa kokemuksia muiden kasvattien omistajien kanssa.

Terveisin,
Marica & Make
Fiteck Staffit

 

 

Fiteck ryhmäkuva