30 vuotta, 39 pentuetta, 179 pentua,
Pääset tutustumaan Fiteck -staffeihin ja amstaffeihin myös somessa Facebookin tai Instagramin kautta.

1984 Lapsuudenkotiin muuttaa kääpiösnautseri ”JESSE”, jonka kanssa Marican sisko Salina kisasi agilityssä ja näyttelyssä.

1986 Lapsuudenkotiin muuttaa Irlanninsetteri ”HENNA”
1989 Marica käy kasvattajan peruskurssin 26.1.1989, omaan kotiin muuttaa kisakaveriksi saksanpaimenkoira ”POMO”, jonka kanssa Marica kisaa viestillä ja jäljellä

1990 Kennelnimi FITECK hyväksytään 25.10.90
1991 Marica HVK:n veto- ja kahvilavastaavaksi, kotiin saapui kodinvaihtaja Welsh corgi ”VIMPULA”

1992 Kotiin saapui saksanpaimenkoira ”RHONDA”, jota Marica treenasi jäljelle

1993 3.4.1993 syntyy meidän ensimmäinen staffi QUICKBUG BOSS ”HABA” sakemannien kaveriksi
Haban isä Kytökarun Red Harlequin ”Eetu” oli isänä myös Fiteck A-pentueessa.

POWERSTAFF ALL YOU NEED ”ALLI” tuli meille suunnitelmallisesti kodinvaihtajana sijoituskoiraksi. Alli sijoitettiin ystävälleni, jonka tyttärellä on tälläkin hetkellä meiltä 2021 syntynyt kasvatti Hilla.
1994 8.2. kävimme Allin kanssa tapaamassa Eetua ja Pirkko Laine oli apuna astutuksessa. Marica kävi kasvattajan jatkokurssin 12.-13.3.1994, Ensimmäinen Fiteck pentue syntyy Allille ja Eetulle 12.4.1994, 2 urosta ja 3 narttua. Perheeseen syntyy esikoinen marraskuussa.

1998 C.I.B. FIN MVA DK MVA KBHV-95 CATASTROFE’S ROYAL GHOST ”HANI” muutti meille asumaan ystäväni muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Hani kuoli pieneläinklinikan leikkauspöydälle suolistokuolion aiheuttaman heikkouden vuoksi sydänpysähdykseen vain 7 -vuotiaana syötyään täyskumipallon, jonka lähde on tänäkin päivänä vielä mysteeri. Ystävällä on nykyään Fiteckin brindle uros.

1999 FI MVA SCARFACE PRINCESS ”BERTTA” syntyi 16.10.99. Saimme ilmoituksen pennun syntymisestä samana päivänä, kun meidän kuopus syntyi. Bertta kotiutui meille 4.12.

2001 Bertan kaveriksi tulee hetkeksi 1,5 vuotias kodinvaihtaja HOPPINGHAM´S SCARFACE BOY ”OTTO”

2002 6.4. syntyy B-pentue, Marica kuuluu 2002 perustetun Amerikanstaffordshirenterrieriyhdistys Ry:n perustajajäseniin.

2003 30.6 syntyy STORMVINDENS CAPRICE CRISTA”SIIRI” ja saapuu meille 20.8.
21.12. meille syntyy C-pentue.


2004 16.9. meille syntyy D-pentue
2005 23.2. meille syntyy E-pentue,
22.11. syntyy F-pentue

2006 4.4. meille syntyy G-pentue.
Ensimmäinen Fiteck and Scarface Serti Statue kiertopalkinto jaetaan.
Palkinto jaetaan vuosittain staffordshirenbullterriereiden erikoisnäyttelyssä sertillä palkitulle nartulle. Jos jaossa on useita sertejä, palkinnon saa ensimmäisen sertin saanut narttu. Palkinto on pienikokoinen staffipatsas, ja se kiertää ikuisesti. Palkintoa seuraa valokuva-albumi, jonne palkinnon saaja laittaa koirastaan kuvan ja tiedot. Palkinnon saanut tuo patsaan ja albumin seuraavaan erikoisnäyttelyyn tai toimittaa ne palkinnon lahjoittaneille kenneleille, jotka huolehtivat, että palkinto jaetaan seuraavalle erikoisnäyttelyn sertinartulle. Palkinto on jaettu vuosien saatossa seuraaville.
2024 Wild Road Blues Dreamer
2023 Tehotassun Irmeli
2022 Cordial Rascal Milady
2021 Ei jaettu (erikoisnäyttelyä ei järjestetty)
2020 Rennam Money Makes The World Go Round
2019 Noble Ally Savannah
2018 Seesaw Groove Me
2017 Mahottoman Greta Garbo
2016 Goldstaff´s Crystal Clear
2015 Funjoy´s Admirable of Laponia
2014 Vala Mal Doran Loniek Carbonarastaff
2013 Briganah Limited Edition
2012 Auxvon Proud To Be Chic Choix
2011 Zakstaff Lilainie
2010 Seesaw Sound of Rock
2009 Elisabeth Eilatan
2008 Hups´staff Faith
2007 Kolmenässän Queen of Indian
2006 Kolmenässän Piece of Cake
2007 Kesällä meille muuttaa takaisin kodinvaihtajana FITECK EMIGRANT ”EDI”,
4.8. syntyy H-pentue

2008 20.6. meille syntyy I-pentue,
3.8. syntyy J-pentue,
21.12. syntyy ensimmäinen amstaffi -pentue

2010 11.7. meille syntyy K-pentue,
31.7. syntyy L-pentue


2011 24.7. meille syntyy M-pentue, Marica Sbty Ry:n sihteeriksi (Staffordshirenbullterrieriyhdistys Ry).

2012 27.3. meille syntyy N-pentue,
SEENWORSTAFF YOUNG AT HEART ”ROOSA” syntyy 16.7.2012. Noudimme Roosan Manchesteristä Suomeen lokakuussa 2012. Roosa kuoli keuhkosyöpään 8 vuotta 4 kuukautta vanhana.
Meille saapuu kodinvaihtaja Liettuasta ARS DECORIS ARBATELE ”SIIRI” 10.2012, , jonka sijoitamme Ramille, koska samaan aikaan Kanadasta meille saapui australiankarjakoira”ODE”.
14.11. syntyy O-pentue.
Marica Sbty Ry:n sihteerinä jatkuu (Staffordshirenbullterrieriyhdistys Ry).
Tämän vuoden Cruft:n matkalla ideoin lentomatkalla SBTY:lle ensimmäisen Annualin, joka tehtiin sitten vuoden 2013-2014 aikana kasvattajien ja omistajien kanssa yhdessä 2014 juhlavuoden kunniaksi. Kirja kokosi yhteen staffien 50 vuoden historian Suomessa aiemmasta historiikista sekä SBTY:n, Kennelliiton, kasvattajien ja omistajien tietokannoista. Oli hienoa päästä tekemään tätä historiallista julkaisua Suomessa, johon pohjaideana käytimme pitkän linjan englantilaisen kasvattajan Bev Harrison tuottamaa The SBT Annualia.




2013 Marica käy mikrosirumerkitsijän peruskurssin 24.3.2013,
23.8. syntyy P-pentue, Fiteckin ensimmäinen Suomen muotovalio FI MVA Fiteck Mustang.
Marica Sbty Ry:n sihteeri ja jalostustoimikunnan puheenjohtaja (Staffordshirenbullterrieriyhdistys Ry). Toimikunta työsti yhdessä loppuun uuden JTO:n. Valitettavasti vielä tässä vaiheessa yrityksistä huolimatta emme saaneet kyynäreiden tutkimuspakkoa Pevisaan jalostuskäyttöön tarkoitetuille koirille.

2014 14.4. meille syntyy Q-pentue.
Espanjasta saapuu tuontiuros VANGERBULL IRON MAN ”IIRO” s. 26.5. 25.9. syntyy R-pentue,
22.11. syntyy S-pentue,
Sbty Ry:n Vuoden TOKO-koira FI MVA EE MVA BY MVA BYV-14 Fiteck Mustang, Viron ja Valko-Venäjän muotovalioksi sekä Valko-Venäjän Voittajaksi FI MVA EE MVA BY MVA BYV-14 Fiteck Mustang.



2015 7.6 meille syntyy T-pentue,
6.9. syntyy U-pentue,
14.12. syntyy V-pentue,
Marica käy Sukokan kasvattaja akatemiaa,
Fiteckin 2. Suomen muotovalio FI MVA Fiteck Princess, Kansainväliseksi muotovalioksi C.I.B. FI MVA EE MVA BY MVA BYV-14 Fiteck Mustang ”Renne”.




2016 12.9. meille syntyy X-pentue,
26.10. syntyy Y-pentue,
Sbty Ry:n Vuoden TOKO -koira C.I.B. FI MVA EE MVA BY MVA BYV-14 Fiteck Mustang. Fiteckin kolmas Suomen muotovalio FI MVA Fiteck Paddington.


2017 Iiron tytär RIDA’S TEAM ALL MY LOVE ”PIRRE” syntyy 2.3.2017 ja muuttaa meille huhtikuussa.
10.8. meille syntyy W-pentue.


2018 Helmikuussa noudettiin Espanjasta DIAMONDS OF BLANCH SPANISH CHARM ”RICO”.
13.3. meille syntyy Z-pentue,
2.5. syntyy Å-pentue,
Espanjasta saapuu lokakuussa tuontinarttu DAYS OF STAFFORD RED RIDING ”LYYDIA” s. 16.7.2018,
6.12. syntyy Ä-pentue,
LILLI´S CUP palkinto Nuori Staffi kilpailun voittajalle Fiteck Wilmalle.




2019 4.7. meille syntyy Ö-pentue
2020 12.4. meille syntyy Corona -pentue,
21.7. syntyy Red – pentue,
Sbty Ry:n Constones Trophy kiertopalkinto menee erikoisnäyttelyn parhaalle staffille C.I.B. FI MVA EE MVA BY MVA BYV-14 Fiteck Mustangille.


2021 29.6. meille syntyy Hot summer -pentue,
15.8. syntyy Star -pentue,
13.11. syntyy Grey Day -pentue



2021 syksyllä meille muutti kaikkien sydämmet valloittanut amstaffi GOLDEN FERYA ZERO SUGAR ”SISSI”

2022 Suomen veteraani muotovalioksi C.I.B. FI MVA FI VMVA EE MVA BY MVA BYV-14 Fiteck Mustang. Fiteckin neljäs ja viides Suomen muotovaliot FI MVA Fiteck Red Velvet ja FI MVA Fiteck Webster.

2023 Meille muutti tammikuussa pikkumusta BEMU’S ONNELLISEN TÄYDELLINEN ”RIESA” s. 18.11.2022. 18.5. syntyy Sweet Summer -pentue,
15.7 syntyy July -pentue,
22.12. syntyy Christmas -pentue.
Marica käy jalostusneuvojien peruskurssin.


2024 Fiteckin kuudes suomen muotovalio Suomen ja Viron muotovalioksi FI MVA Fiteck Grey Day Wind ja Fiteckin seitsemäs muotovalio FI MVA Fiteck Red Star.
25.9.syntyy Fiteckin 2. amstaffi pentue.
Tänä vuonna vihdoin staffien Pevisaan saatiin kyynäreiden tutkimuspakko jalostettaville koirille. Parempi myöhään, kuin ei ollenkaan. Ei tämä omaan jalostustyöhön vaikuta, koska olemme tutkineet 2005 lähtien jalostukseen käytetyt omat koirat.

TILINTEON PAIKKA
Tänään 11.1.2025 Fiteckillä yhteensä 39 (37 staffi+2 amstaffi) pentuetta ja 179 (166 staffia+13 amstaffia) kasvattia, joista Fiteckin tapaan tutkimusikäisiä 156 kpl. Tästä määrästä 31 koiraa tutkimatta alla olevien tietojen mukaan.
– Kyynärät tutkittu 74% (123), joista 84% tuloksella 0., 9% 1., 6% 2. ja 2% 3.
– Lonkat tutkittu 78% (129), joista 52% tuloksella A/B ja 37% C ja 11% D
– Polvet tutkittu 68% (113), joista 100% tuloksella 0
– Silmät tutkittu 77,11% (128), joista Distichiasis 29 kpl (yhtään ei ole tietojemme mukaan operoitu), joista lausuttu Ektooppinen cilia 3kpl, kortikaalinen katarakta 2kpl, RD geograafinen 1kpl, RD multifokaali 2 kpl
– Selkälausuntoja 6 kpl, LTV: 3., LTV: 4., LTV: 0., SP: 0., VA: 1.
– DVL2 geenitestattuja kaikki normaaliksi 19 kpl
– L2HGA- tai/ja HC-geenitestatut terveet sekä perimältään terveet tiedossa olevat 154 kpl
Terveyskyselyt
Fiteckin omaan terveyskyselyyn vastanneita 2019-2025 93 eri koiraa. Kyselyssä selvitellään koiran luonteeseen ja sukupuoleen liittyviä asioita, terveyteen liittyviä asioita ihoon, sisäelimiin ja niveliin liittyvistä diagnooseista. Staffien terveystilanne on suhteellisen hyvä ja sillä tiellä toivotaan jatkossakin olevan.
Jalostusperiaatteemme
Emme tee terveys- tai sukututkimuksia sulkeaksemme yksilöitä jalostuksesta yksittäisten puutteiden perusteella. Jalostussuunnitelmamme perustuvat kokonaisarvioon, jossa punnitsemme yhdistelmien hyödyt ja riskit. Pyrimme välttämään yhdistelmiä, joissa molemmilla vanhemmilla on vakavia samoja riskitekijöitä. Yksittäisen ominaisuuden vuoksi ei kuitenkaan ole perusteltua poistaa koiraa jalostuskäytöstä.
Olisi tärkeää, että terveystulokset huomioitaisiin myös Kennelliiton Vuolasvirta-pisteytyksessä, tai vaihtoehtoisesti kehitettäisiin kattavampi kasvattajapalkinto. Kaikki kasvattajat eivät valitse omistajia näyttelyharrastuksen perusteella, vaikka sitä suosittelemmekin muiden harrastusten ohella. Jokaiselle koiralle löytyy sopiva tapa saada virikkeitä, oli se sitten kilpailu, harrastus tai perheenjäsenenä oleminen.
Näyttelytoiminta ja muut harrastukset
Vaikka emme ole näyttelyorientoitunut kasvattaja, niin keskitymme englantilaistyyppisiin rotumääritelmän mukaisiin staffeihin ja arvostamme rodun kotimaan historiaa, sekä englantilaisten kasvattajien kanssa yhteistyötä.
Näyttelyikäisistä Fiteck-koirista 64 yksilöä (60 %) on osallistunut näyttelyihin ja saanut tuloksia:
- Eri/Eh-tulokset: 61 koiraa
- Sa-tulokset: 24 koiraa
- Muotovaliot: 7 koiraa, joista yksi kansainvälinen muotovalio
Lisäksi Fiteckin kasvatit ovat saavuttaneet tuloksia luonnetesteissä, jalostustarkastuksissa sekä agility-, toko- ja rally-tokokilpailuissa.

Nämä kaikki omistajien ansiokkaasti saavuttamia tuloksia sen lisäksi mitä olemme jalostaneet.
Yhteistyö rodun harrastajien ja kasvattajien kanssa
On ollut ilo tehdä yhteistyötä staffien sekä muiden rotujen harrastajien ja kasvattajien kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla. Laaja ja arvokas kansainvälinen verkosto mahdollistaa rodun nykytilanteen kattavan seurannan.
Suomessa tapahtuva yhteistyö on laajaa, ja kasvattajat keskustelevat yleensä avoimesti jalostusvalinnoista jo ennen päätöksiä – myös silloin, kun jalostukseen harkittu uros on toisen omistuksessa. Kasvattajilla on usein laajempi käsitys sukujen terveydestä ja periytyvistä ominaisuuksista kuin yksittäisillä omistajilla. Suosittelenkin jokaista vastuullista kasvattajaa ja kasvattajaksi ryhtyvää aina ensin kartoittamaan uroksen kasvattajalta infoa, eikä käy pelkästään keskustelua omistajan kanssa, jolla tosin omaa koiraa kohtaan paras info.
Keskustelu jatkuu myös pentujen syntymän jälkeen, ja tietoa jaetaan toisinaan vielä vuosienkin kuluttua. Näin muodostuu kattava kokonaiskuva sukujen ja linjojen tilanteesta.
Alla on listattuna kaikki Fiteck-kasvattien jalostuskäytöt muiden kasvattajien ja harrastajien tekemissä valinnoissa.
Fi Mva Fiteck Red Star
2023 Groovy Spirit, Stormvindens ja Justawesome pentue
Fiteck Corona Casanova
2022 Justawesome
Fiteck Ändy
2021 Justawesome, 2022 Mokoman, 2023 Not Bad´s, 2023 Divine Demon´s, 2025 Brave Dragon´s
Fi Mva Fiteck Webster
2020 Highline´s, 2023 Brave Dragon´s
Fiteck Viva La Vida
2022 Rumblepaws ja Bemu´s
Fiteck Touch of Button Man
2019 Beefy Bomb´s
Fi Mva Fiteck Paddington
2016 Raspingroast, 2017 Rumblepaws
Fiteck Oh Boy
2016 Of Greenline
Fiteck Nightwalker
2015 Miia
C.I.B. FI MVA FI VMVA EE MVA BY MVA BYV-14 Fiteck Mustang
2015 Hoppingham´s 2020 Tehotassun, 2021 Tehotassun
Fiteck Into
2013 Divine Demon´s
Fiteck Emigrant
2009 Kärrynpyörän
Fiteck Dreams Cometrue
2009 Pimpong Valley, 2006 Pimpong Valley
Fiteck Bertta´s Way
2005 Pimpong Valley
Jos jotain olennaista on jäänyt mainitsematta tai virheitä, niin vinkkaa siitä, ei ole tarkoituksellista. Lisätään/korjataan sitä mukaan, kun tulee mieleen asioita.
Kuvia ja tekstejä ei tule käyttää ilman kirjallista lupaa.
-Marica-
